Eilen tehtiin viimein päätös. Viimeiseen asti sitä käänneltiin suuntaan ja toiseen.Olisin kenties jatkanut raskautta, mutta isännän kommentti siitä suuresta surusta mikä elämässä on ollut ku yhden hautaan on laskenut ja jos sen joutuisi tehdä uudestaan tai jos lapsi olisi vammainen, ne olisivat niin suuria suruja, että helpommalla päästään kun tämä raskaus keskeytetään tässä vaiheessa.

Kaikilla tietty on mahdollisuus saada sairas lapsi, mutta meillä prosentti on nyt niin pelottavan suuri, että raskaus joudutaan päättämään. Jos raskaus jatkuisi saattais olla taas edessä myöhäinen keskenmeno ja sikiön kuolema, tai kenties aikaisempi keskenmeno tai saattaisimme saada vammaisen lapsen. Prosenttiluku onnistuneeseen raskauteen ja terveeseen lapseen on niin huono, että päädyttiin raskauden keskeytykseen. Niin kauhea ja vaikea päätös kun se olikin.

Asiaa ajattelin niinkin, että voinko minä olla niin itsekäs että haluan näillä tiedoilla tieten tahtoen tämän lapsen, tietäen että se saattaisi olla fyysisesti ja psyykkisesti vaikeasti vammainen, voisinko tuottaa lapselle sellaisen tuskan. Näin rikkinäisenä minusta ei olisi äidiksi vammaiselle lapselle, se murtaisi minut.