Tänään tuli uusi kaks plus.. Surullista tässä tilanteessa oli että lehdessä oli juttu kohtukuolemasta. Minäkin sen tippa linssissä luin pariinkin kertaan. Sitten alkoi tulla kiukku ja kysymykset..

Onko minulla oikeus surra kun ei ollut täynnä tuo maaginen 22 viikkoa? Pitäisikö homma kuitata parin päivän sairaslomalla niin kuin flunssassa koska tuo 22 viikkoa ei ollut täynnä ja minulla oli VAIN myöhäinen keskenmenoksi katsottu tilanne? Onko minun suruni jotenkin pienempi ja vähäpätöisempi kuin sellaisen jolla on 22 raskausviikkoa täynnä?

On tietenkin tiettyjen asioiden takia määriteltävä jokin raja, kuten tuo 22 viikkoa ja 500g on. Mutta se ei mielestäni tee minun menetystäni silti yhtään pienemmäksi. On sama olisko enkelivauva syntynyt reilua paria viikkoa myöhemmin, yhtä lohduttomasti olisin häntä surrut. Sitten minulla vaan olisi oikeus ollut vissiin surrakin kun olisin äitiyslomaa myöten ollut oikeutettu. Minulle oli aivan yhdentekevää painoiko enkelini 430g vai 500g, samanlainen hänet oli synnyttää. Yhtä kauheaa kun tiesi että tulossa olisi kuollut lapsi. Ja tuskin nuo muutamat grammat tekevät enkelistäni yhtään vähäpätöisempää. Ei ainakaan minulle ja perheelleni.

Myöhäisessä keskenmenossa perhe menettää lapsen, odotetun ja toivotun ihan samalla tavalla kuin kohtu kuolemassakin. On jotenkin kamalaa etten "pääse" netin keskustelupalstalle jakamaan tuskaani, koska en täytä tiettyä viikko rajaa jolla lapsensa menettäneet hyväksytään listan jäseniksi.

Hommassa huomasi eron jo sairaalakohtelussakin. Minulla oli "vain" keskenmeno vaikkakin myöhäinen sellainen ja lähtiessä sain kotihoito-ohjeet jossa kerrottiin sairaslomaa olevan 1-3 vrk. Reilun parin viikon päästä olisin ollut oikeutettu 105 vrk:n äitiyslomaan vaikkakin lapseni kuoli. Se reilu pari viikkoako tekee sen että minun pitäisi selvitä 1-3 vrk:n sairaslomalla lapseni kuolemasta???

Kaikkein kamalin kohta oli "Kohtuun kuolleita lapsia sanotaan usein enkelitytöiksi ja -pojiksi" Eikö minulla ole oikeutta kutsua vauvaani enkeliksi kun tuo maaginen 22 viikkoa ei ollut täynnä?? Olen menettänyt lapsen, pienen ihmisen lähellä tuota surullista 22 raskausviikkoa. Hän oli täydellinen vauva, 10 sormea ja varvasta, isänsä kasvot mutta minun suuni ja hänen olisi tarvinnut vain saada kasvaa kohdussani. Hän on minulle aina enkelivauva ja aion surra häntä juuri niin kauan kuin minusta siltä tuntuu.Ja sitten asian kanssa on pikku hiljaa opeteltava elämään vaikka suru tuskin kokonaan poistuu koskaan.

Muistolause valittiin tänään isän kanssa kukkasiin jotka tulevat uurnan laskun jälkeen haudalle. Vaikea oli valita monesta ihanasta mutta surullisesta värssystä. Tähän me kuitenkin päädyttiin:

"Niin lähdit enkeli kultainen,

luo taivaan omien enkelten.

Ota syliisi Isä Taivainen,

nyt lapsemme pienoinen."

Pientä enkeliä kaivaten äiti ja isä sekä siskot