Siitä on vaikeampi puhua kenellekään kuin keskenmenosta.

Keskenmeno oli minusta riippumaton surullinen asia, mutta nyt tehtiin päätös itse. Päätös, joka pohjatui siihen ettei meistä olisi viemään tätä raskautta loppuun jos niinkin suuri mahdollisuus olisi sairaaseen lapseen. Koen kaiketi jotenkin huonommuutta siitä etten ollut valmis vammaisen lapsen saamiseen. En ollut valmis äitiyteen joka olisi saattanut olla sitovempaa ja pidempään.  

On vaikea puhua asioista kun tuttavapiirissäkin on perheitä joissa on sairas lapsi. Ajattelevatko he minun olevan kelvoton ja huono kun en samaan ollut valmis? 1 tytöistä kuitenkin on jo erityislapsi joka vaatii paljon ja nyt pienimmän asia on vielä pahasti kesken. En ollut vaan valmis enempään. Nämä hartiat eivät olisi jaksaneet kantaa enempää.

Aion kertoa asiasta vain muutamalle, en halua tulla tuomituksi tämän suuren päätökseni kanssa. Jouduin sen tekemään vaikken olisi halunnut. Jouduin pohtimaan millaisen tulevaisuuden kanssa jaksaisin elää, mihin olisin valmis ja millaiset arvoni ovat. Siksi päätös tuntuu oikealta, ainakin vielä, kynttilöistä ja kyynelistä huolimatta