Viikonloppu on mennyt tuloksia sulatellessa. Jotenkin tuo lääkärin puhelu päätti tämän "odotukseni" lopullisesti.  Kaikki voitava on nyt tehtynä ja selvitettynä, tämä raskaus on nyt vain merkintä papereissani ja ikuinen muisto sydämessäni. Olen helpottunut toisaalta, ettei mitään selkeää syytä löytynyt. Jos minusta olisi löytynyt syy vauvan menehtymiseen, se olisi ollut ihan hirveä paikka hyväksyä, elää sen asian kanssa, että minä olin syyllinen tähän tapahtuneeseen. Tai jos syy olisi löydetty isännän kromosomeista vaikka, niin olisiko sitä joskus riidan hetkellä tullut heittäneeksi sille päin naamaa, että sinä olit syyllinen tähän kauheuteen. Nyt on helpompi olla kun syyllistä ei ole. Kaikki tekivät parhaansa, niin minä kuin isäntä ja neuvola ja sairaala. Kukaan ei olisi voinut tehdä enempää ja silti meille kävi näin. Inhimillistä ja hyvää kohtelua olen saanut neuvolasta ja suurelta osalta sairaalamaailmaakin, siellä vaan on niin kiire, ettei kaikki aina ole tietoisia miten meille sattui ja siksi saattaa tulla tahditontakin käytöstä joka loukkaa. Meille nyt vaan sattui näin kamalasti ilman syytä ja sille ei voi kukaan mitään eikä se ole kenenkään syytä. 

Viikoloppuna kävin laittamassa isovanhempieni ja vauvan haudan talvikuntoon. Nyt on isojen callunoiden kaverina metsästä haetut havut ja ihan nätiltä haudat näyttivat, vaikka silmää minulla ei tuollaisille jutuille oikein ole. Lauantaina päivällä kävin etsimässä vauvan haudalle kynttilälyhtyä. Kaupat olivat tulvillaan mustia tikun noukassa olevia systeemejä, mutta minä halusin jotain muuta. Jotain mikä kertoo enemmän, että se on ostettu juuri meidän vauvalle. Pitkällisen etsinnän jälkeen löysin valkoisen kauniin lyhdyn jossa oli puiset reunat ja valkoiseksi maalattua metallia ylä- ja ala-osat. Lyhdyn ikkunoissa, jokaisessa neljässä oli huurrettu sydän. Sydän siksi että se pieni enkelipoika on meille tärkeä, yksi lapsista, yksi neljästä..Lyhdyn ylä-osassa oli paljon tähtiä, tähtiä ehkä muistuttamaan, että meidän enkeli on jossain ehkä tähtenä taivaalla.. Laitoin lyhtyyn haudalla kynttilän ja pitkään sitä mietin.. Olisin niin halunnut tuon vauvan, ensimmäisen poikalapseni syliini ja elämääni..edes hetkeksi että olisi muistoja enemmän hänestä, edes hieman pidempi matka yhdessä kuljettuna. Ei hän kuitenkaan sydämestä koskaan katoa vaikka vaan pieni matka kuljettiinkin yhdessä..

"Levon hetki nyt lyö,

jo joutuvi yö,

nuku lapsosein mun,

nuku lauleluhun.

Siipi enkelin on aina suojasi sun,

senpä turvin sä saat

nähdä untesi maat"

Tuon minä hiljaa mielessäni siellä lauloin pienelleni jonnekin taivaisiin, pimenevällä hautausmaalla jota valaisi monet kynttilät. Kuulit sen vatsassani ollessasi, kun siskollesi sitä paljon lauloin ja toivon, että se olisi sinunkin mieleesi jäänyt

 

Enkelipojalleni