Onhan noita kuoppia elämässä..Tänään tajusin ruokapöydässä että nythän olisi ollut laskettu aika.. Nythän oltaisiin niissä päivissä että pitäisi viettää onnellisia synttäreitä..

Haudalle mentiin ja ostettiin sinne uusi kynttilälyhty ja hieno teline mihin saa saa sellaisen tavallisen hautakynttilän.. Ei tarvi talvella sitten lumihankeen niitäkään laittaa.. MInä, isäntä ja pikku likka hautuumaalla.. Pikku neiti miettii onko ne kaikki täällä oikeita ihmisiä kun ne on kerran pilvien takana jossain.. Niin se ei ymmärrä asiaa kun vauvaa ei saatu koskaan elävänä syliin niin et sekin olis sen kans saanu olla..

Tupa on hiljainen, minä yksin suruni kanssa.. mun tapa surra, on tehdä se näinä yksinäisinä hetkinä.. On mulla ikävä, välillä niin saa.anan lujaa että tuntuu et kuolee ja vois ajaa rekan alle.. Mut silti se mitä täällä on saa mut kuivaamaan kyynelet ja menemään isännän viereen maate ja onnellisenakin niin paljosta heräämään huomenna taas.. 

Jossakin keskustelussa oli juttua et surut ja vastoinkäymiset kasvattaa ja tekee parempia meistä.. paskat.. mulle olis kyllä riittäny meikkis "huonona" ilman surujakin. Olisin ihan kelvannu ilman surujakin, ainakin itelleni..

No vuorokausi on vaihtunu, yks murheelinen muistopäivä on takana..taas.. on kauheaa et on saanut elämäänsä tälläisiä muistopäiviä. Kuinka paljon suruttomampaa elämä oliskaan ilman näitä..

Kuolemasta on tullut erilainen mitä se joskus oli.. ennen oli elämä ja kuolema, joko tai.. nyt on elämä ja paikka tuolla jossain missä ollaan taas kaikki yhdessä.. On elämä ennen menetyksiä, elämä menetysten kanssa, kuin jokin välitila ja elämä siellä jossain.. Hulluja ajatuksia..