Niin selvisi syykin tuohon vuoteluun. Jälkitarkastuksen tehnyt lääkäri sanoi munatorvessa olleen raskauden myös! Olin kuin puusta pudonnut kun kuulin tuon, kukaan ei uskonut minua kun, sanoin että elimistö on selvästi raskaana kaavinnasta huolimatta! Ja nyt tuo lääkäri sanoi, että munatorvessa on ollut toinenkin raskaus ja sieltä on istukkahormoni ja raskausoireet peräisin. Kukaan vaan ei ollut enää tutkinut enempää nähtyään kohdussa raskauspussin ja joku jo sykkeenkin.

Joskus jotain hyvääkin.. Jos raskautta olisi päätetty jatkaa, kaikki olisivat olleet tyytyväisiä löydettyään raskauden kohdusta, niin kuin oli käynyt jokaiselle ultranneelle lääkärille..ja jollain kohtaa tuo munajohtimessa ollut raskaus olisi posauttanut munatorven aiheuttaen kunnollisen verenvuodon, varsinkin minun verenvuototautini kanssa. Olisinko edes hengissä? Olisiko löytynyt juuri hädän hetkellä se oikea ihminen joka olisi osannut edes epäillä minulla olevan toisenkin raskauden ja saanut vuodon leikkauksella hallintaan vai olisinko kenties jo menehtynyt?

Oon ollut onnellinen todettuani tuon, kerrankin jotain positiivista noin kauheasta asiasta kuin raskaudenkeskeytys vaikka lasta haluaisinkin.. Mä olisin todellakin voinut kuolla. On hätätilanne jos kohdunulkoinen raskaus pääsee puhkeamaan esim munatorvessa ja mun verenvuototauti olis saanu mut vuotamaan monin verroin enemmän ja paljon vauhdikkaammin kuin normi tilanteessa, ilman tuota vuototautia.

Mä voisin maata kylmänä ruumishuoneella tai jo maan povessakin.. mut joku järjesti noin paskan tilanteen ja tehtiin keskeytys ja mä oon täällä. Oon ollu onnellisempi kun koskaan.  niin hienoa kun on ollut todetakkin se. Jos pikku neiti ei olisi saanut tuota kohtausta ja olisi jouduttu lisätutkimuksiin siitä aineenvaihduntataudista, niin raskautta olisi jatkettu, edes miettimättä keskeytystä. Ja jollain kohtaa raskausviikkojen 7-10 välillä munatorvi olisi revennyt siellä olleen raskauden takia ja edessä olisi massiivinen vuoto josta en ehkä olisi selvinnyt. Kiitos kuuluu jonnekkin, en tiedä kohtalolle, enkelille vai minne, mutta sen paikka nyt on. Niin harvinainen tilanne kuin se on, että raskaus löytyy sekä kohdusta että ulkopuolelta, niin nyt niin kävi ja kävi hyvin, ilman että se pääsi puhkeamaan ja aiheuttamaan runsaan vuodon.

Lapset oli nyt tässä, kohdun ulkoisen uusimisen riski on kuulemma olemassa ja ultra tulisi tehdä raskauden selvittyä viimeistään viikolla 7 ettei uutta vaaratilannetta syntyisi. Surullinen siitä etten enää saa vauvaa (ehkä?) mutta onnellinen siitä kaikesta hyvästä mitä elämässä nytkin on. Ja sitä on loppu viimeen aika paljon! 3 ihanaa neitiä, kohtuullinen ukko ja arki. Onnellisempi en olisi paksummalla lompakolla, en uudella modernilla talolla enkä hienolla autolla ja mökillä. Elämä on tässä ja nyt, onni tulee niistä pienistä asioista, lapsista, ukosta ja perheestä, syksyn lehdistä ja kynttilöistä ja siitä faktasta etten välttämättä olisi täällä enää niistä nauttimassa, kuinka kauheaa se olisikin.. Osastolla yksi hoitaja olkapäätä silitteli ja sanoi minun kokeneen kovia, että miten selviätkään, tuntui hullulta sanoa sille et niin paljon on hyvin, et tästä päästään kyllä eteenpäinkin ja ihan hyvillä mielinkin

Tämä alkaa olemaan takana nyt, ensimmäinen ovulaatio tuntuu vihloskelevan sisuksissa ja menkatkin on edessä parissa viikossa. Yksi sivu on nyt käännetty ja seuraava elämän kirjan luku näyttää aurinkoisemmalta taas.