MInulla on ollut laajahko ystäväpiiri koko elämäni. Lähellä on ollut tiivis ja rakas akkalauma koulu-ajoilta. Yhteyttä on pidetty useamman kerran vuodessa illan istujaisten merkeissä ja viestein ja puheluin. Viime vuoden lopulla sukset meni ristiin kahden tälläisen ystävän kanssa, eikä yhteyttä ole pidetty sen koommin.

Eilen yksi yhteinen ystävä oli kutsunut meidät koko akkalauman samaan aikaan tupari kahveille. Mietin pitkään menenkö ja puhelimessakin asiasta tämän ystävän kanssa juteltiin. Oli toinen näistä kahdesta muustakin jutellut asiasta kutsujan kanssa. Aamun ensimmäinen ajatus oli etten mene. Paikalle tuli kuitenkin 2 sellaistakin, joita harvemmin olen nähnyt, tärkeitä kaukana asuvia ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito on jäänyt facebookkiin ja puhelimen varaan. Ja niinpä lupasin ilmestyä paikalle.

Menin ensimmäisenä, että olisi  helppo mennä. Pikku hiljaa paikalle saapui väkeä. Istuttiin olohuoneessa.. Hiljaisia hetkiä, katkoja keskusteluun. Entinen leppoisa tunnelma on jotenkin poissa, ainakin sen jälkeen kun nämä kaksi tulivat paikalle. Emännän sanoja lainatakseni: ehkä laiha sopu on parempi kuin lihava riita, sovittiin sentään yhdessä kahvipöytään. 

Tiukka tilanne elämässä on kuitenkin laittanut asioita eri järjestykseen. Mitä tekee sellaisilla ihmisillä, jotka eivät ole tukena ja rinnalla niinä vaikeina hetkinä? Onko sellaiselle ihmiselle "tilaus" elämässä joka liittyy ainoastaan biletysreissuihin akkaporukassa ja silloinkin lähtisi mielummin toisessa seurassa? Onko sellainen ystävä se todellinen ystävä vaikka olen niin luullut? 

No samaan kahvipöytään sovitaan, ehkä se saa riittää jatkossa..

Toisaalta elämään on näiden kokemusten kautta tullut niitä ihmisiä, jotka jakavat samoja elämän kolhuja. Arvokkaita ihmisiä ajatuksineen ja suruineen. Monen ajatuksista, kirjoituksista olen saanut kuitenkin voimaa kenties huonoina hetkinä, se ehkä kantaa elämässä enemmän.. Voimia jokaiselle enkelin äidille tähän päivään ja huomiseen!