Isäntä leikkasi nurmikon ja tuollaisen löysin kivikolta sen jäljiltä kun se leikkurin vei katokseen.. Kysäisin siltä et onko tuo jörrikän tapa ilmaista et tykkää kun tuo oli niin hieno, vaikkakin luonnon luoma sattuman myötä tullut

Vuosi on mennyt tuosta tapahtuneesta. Viimein sain itsestäni aikaan ja raahauduin kirjastoon. Piti maksaa vuosi sitten tulleet sakot, kun kirjat silloin jäivät palauttamatta siinä sokkin tilassa. Jokin ihme minut sai kertomaan tuolle virkailijalle, miksi sakot tulivat ja kysymään löytyisikö jotain kirjaa lapsen menetyksestä. Ystävällinen virkailija kirjoitti oikein paperille listan kirjoista joita voisin katsoa, kysyipä se vielä etsiikö hän minulle kirjat vai löydänkö itse. Löytyihän ne ja kotiin viemisiksi tarttui useampiki niistä. Yhden luin jo samana iltana ja toisen seuraavana päivänä. Oli aivan ihanaa lukea tekstiä, niinkuin se voisi olla itse kirjoittamaani! Samanlaisia tunnetiloja, samanlaisia kuvauksia surusta kuin mitä itse olen käynyt läpi. Yllättävän kauan minulta meni aikaa, vuosi, ennen kuin tartuin noihin kirjoihin ja uppouduin lukemiseen. Katsotaan millaisia ajatuksia on päässä kun pino on kahlattu loppuun.

Raskaus ajatuksia.. lähipiirissä on pari kolme raskaana olevaa.. Olen viereltä katsonut kuinka nämä valittavat ja kärsivät oloaan. Väsyttää, vauva potkii ja selkää pakottaa, töitäkään ei voi tehdä kun niin on ankea olo.. Ottaisin jokaisen noista vaivoista ja nauttisin niistä. Vauvan potkuista mahassa, liikkeistä ja unettomista hetkistä illalla kuullostellen vauvaa. En oikein voi käsittää miten normaalista raskaudesta on tullut sairaus tänä päivänä. Sen tietenkin ymmärrän jos oikeasti on jokin vialla omassa tai vauvan terveydessä. Mutta valittaa nyt vauvan potkuista, kun sattuu niin kauheasti ja synnytykseen on kuitenkin 2-3 kk aikaa. Raskaudenhan kuuluisi olla normaali ihmisen olotila, se mitä ihminen on luotu tekemään evoluution mukaan ja ennen muinoinkaan ei kukaan kehdannut koko ajan valittaa raskaana ollessaan.. Anteeksi, toivottavasti en pahoita kenenkään mieltä, tuo on vaan oma ajatukseni, mutta jotenkin kyrtsii kun raskaudesta on tehty moinen ongelma..

Autossa on kiviä melkoinen määrä. HUomenna olisi tarkoitus käydä niistä reunus tekemässä kukkatilan ja nurmen välille pikku likan kanssa. On sitten Enkelipojan syntymisen päivänä hautakin valmis kokonaan. Taaksepäin kuin muistelen noita päiviä 18-24.5.2010,  jolloin kannoin kohdussa tuota menehtynyttä lasta, ihmettelen miten olen noista päivistä koskaan järjissäni selvinnyt..

Tälläisen osuvan runon löysin netistä:

 

Sä lähdit aamulla.

Et kertonut, minne.

Tähdeksikö asetuit,

vai tuulenako kuiskaat puissa?

Vai olitko se häikäisevä aalto,

jonka rannalla näin?

Vaan kun kuuntelen tarkoin,

sinä sittenkin kerrot:

-Teihin jäin