Tasan vuosi sitten makasin neuvolassa pedillä ja etsittiin hukassa olevia sydänääniä. Muista vieläkin ilmeet, eleet ja koko tapahtuman kuin eilisen päivän, kuin hidastetussa elokuvassa ruutu kerrallaan tilanne eteni. Niitä piinaavia hetkiä missä pompottava rytmi on mahasta.. Neuvolan kätilön kyyneleet, kun yhdessä näemme ruudulla liikkumattoman vauvan.. Puhelua isännälle. että tule sairaalaan, menen edellä, vauva on kuollut. Siihen katkeaakin selkeät muistikuvat.

Takana on elämäni raskain ja kauhein vuosi. Tämä on ollut kyynelten ja surun vuosi. Tämä on ollut tunteiden vuosi, itkua ja pieniä nousuja syvimmistä montuista. Vuosi, joka opetti minulle lasteni arvon, elämän kauheimmalla tavalla. Vuosi, joka on muuttanut minua niin, etten tunne itseäni. Vuosi, joka karsi jyvät akanoista ystävistäni.

Tänään on vuosi päivä, se on tuonut kyyneleet silmiini ja melkein romahduttanut minut. Tästä päivästä kuusi pitkää päivää kannoin sisälläni tuota pientä poika enkeliä. En olisi halunnut sitä sisältäni antaa koskaan pois, menettää sitä. Nyt elän niitä tunteita ja tuskaa läpi, joita tuon kuuden piinaavan päivän aikana koin, ennen kuin minusta tuli äiti, Enkelin äiti..

Pikku neiti kaatui tänään juostessaan suoraan selälleen, pää kivilattiaaan kun jalat luistivat jotenkin alta. Täyttä kurkkua huutava neiti kun saatiin rauhoitettua ja painettua päätä kylmällä, minä sain jonkin ihmeellisen kohtauksen. Armoton kuoleman pelko iski, kuoleeko neitikin kallon murtumaan ja juuri nyt. Kädet tärisivät, minä tärisin, itketti ja oksetti. Jouduin lähtemään ulos, saadakseni itseni kasaan edes jotenkin. Kuoleman pelko musertaa minut alleen. Pelkään, että jollekin lapsistani sattuu jotain kauheaa. Tahtoisin huolettoman entisen elämäni takaisin!!!

Vuosi on tuonut elämääni uusia ystäviä ja tuttavia. Enkelilasten äitejä. Osa kasvottomia tuttavuuksia nettipalstoilta, osa kohdattuna kasvokkainkin. Olen joutunut seurapiireihin, missä yksikään meistä ei haluaisi olla, mutta josta kukaan meistä ei saa kelloa käännettyä takaisin, tuohon onnelliseen aikaan. Olen joukossa, mihin kukaan ei koskaan toivo joutuvansa. Mutta olen Enkelilasten äitien joukossa, jossa tiedetään miten paljon sydämeen voikaan sattua, jossa uskalletaan lohduttaa ja kohdata. Olen osa sitä pientä joukkoa, jotka ovat joutuneet antamaan lapsensa enkeliksi, ehkä sitä koskaan näkemättä tai aivan liian aikaisin. Olen osa tuota pientä joukkoa, joka tietää kuinka paljon rakkautta voikaan sydämeen mahtua kun lapsensa menettää. Olen osa tuota pientä joukkoa joka tietää mitä todellinen ikävä on.

Kiitos teille kaikille Enkelilasten äideille, jotka olette elämääni tulleet tämän kauhean menetyksen johdosta. Sytytän tänään kynttilän oman Enkelini haudalle ja viereen laitan toisen kynttilän jokaisen tutuksi tulleen Enkelilapsen muistolle, lohdutukseksi monelle Enkelilapsen äidille.