Piti tehdä moinen testi. Olen sen tehnyt aiemminkin, joskus kesällä, vauvan menehtymisen jälkeen. Silloin tulosena oli musertavat 36 pistettä, vaikea masennus jonka vuoksi olisi pitänyt hakeutua hoitoon. No enhän minä mihinkään ole mennyt, tarponut suossa eteenpäin ja koittanut selvitä. Välillä kuitenkin niitä valonpilkkuja etsien.

Mukavan viikonlopun ja viikon jälkeen, pitkän työyön ajan kuluksi eksyin taas tuonne testi sivulle. Nyt testin tulos oli 14 pistettä, ei siis masennusta :-) voikohan tuo pitää edes paikkaansa?

Viime vuosi oli täynnä surua, niin monesta asiasta ja kahden suuren menetyksen takia. Nyt kun lapsi-asia on hetkeksi päätetty unohtaa, kasataan yhdessä palikat ja katsotaan joskus.. Annetaan aikaa toisille.. Toissa iltana hellän sänkyhetken jälkeen juteltiin hetki, molemmilla on ollut menetysten takia niin surua, että molemmat haluaa nyt hetken olla ja nauttia toisista. Ei hetkeen, ehkä koskaan pelkoa, odotusta, tuskaa  siitä koska raskaus taas päättyy suruun. Hyvähän meillä näinkin on, ukko jonka kylkehen mennä ja nuo tenavat. Joku pieni kaipuu vielä vauvasta tietty mielessä pyörii, mutta antaa ajan parannella haavoja nyt hetken. Kai omia ajatuksia lohduttaa se, että kelpaan vaikkei enää lapsia tulisikaan, riitän näinkin vaikken poikaa isälle pystynyt yhdessä saamaan. 

Ei enää ajatuksia sitten kun odotan, synnytän, olen äitiyslomalla vaan elämää tässä pienessä hetkessä. Koiran rapsutusta, lasten halimista, arkea ja aamupalaa, illaksi ukon viereen.. Tähtikirkkaita taivaita, pakkasessa keväinen päivä, takkatuli ja kynttilät.. Niitä pieniä ja tärkeitä asioita.. Ajattelin jokin aika sitten, että alkaisin vihkoon joka päivälle keräämään viisi hyvää asiaa, niitä asioita mitkä on siitä päivästä juuri jääneet hyvinä mieleen. En vain ole saanut aloitettua vielä kun tarkoitukseen sopiva vihko vielä puuttuu. Listaanpa tähän tämän päivän asiat

+hierojalla käynti +kirkas pakkasilta kun ajelin töihin +pikkuneiti sanoi "rakastan sua" kun lähdin töihin +ruokahetki koko sakilla +juttelutuokio ukon kanssa yöllä sängyssä