Fiilikset oli ihan hirveät töissä viime yönä. Ennen lähtöäni kotiin sulloin taskut täyteen niistopaperia, tiesin repeäväni totaalisesti kun pääsen ovesta ulos ja yksin autoon. Itkeä kollotin koko matkan, eikä kotipihassa ollut minkäänlaista visiota mitä matkalla oli ollut. Teki mieli mennä metsään ja huutaa tuskaansa. Isäntä teki lähtöään töihin ja piti siinäkin itkeä tihruttaa. Nasoliinia tukkoon menneeseen nenään ja sänkyyn ja ihmeekseni olin nukahtanut heti. Herättyäni oli onneksi pikkuisen parempi olla. Pikkuneidin höpinöitä kuunnellessa saa ihmeesti positiivista mieltä.

Ystävän kanssa juttelin tuntemuksistani puhelimessa. En pahemmin ole kyyneleitä tämän viimeisen keskenmenon takia itkenyt, ennemmin siirtänyt asian jonnekin mielen perukoille, niin kuin sitä ei koskaan olisi edes tapahtunut. Tämä toisen raskaus ja ultrakuva toi asian pintaan, tuskallisesti. Ehkä se auttaa minua eteenpäin, että pää koppa pystyisi alkaa käsittelemään tuotakin. Tuntuu kuitenkin niin epäreilulta..edelleen.. Miksi toiset joutuvat ottamaan vahinkotenavia vaikka eivät haluaisi ja sellainen joka tosissaan haluaisi ei saa vaikka kuinka yrittäisi.. helvetti..

Töihin tullessa niin sai kuunnella juttuja odotuksesta, siitä kuinka helposti huono olo tulee, ultrasta ja neuvolasta ja meikkis hymyilee ja keskustelee ns sivistyneesti asiasta vaikka teki mieli päästellä suustaa aivan kauheita. On se ihminen vaan melkoinen otus kun voi noinkin suuria tunteita sulkea sisälleen ja olla niin ettei toinen huomaa mitään.

Eilen kävin pikkuneidin kanssa kaupassa. Ostettiin puntari. Tähän saakka meillä on ollut käytössä isännän mumman mekaaninen vehje joka näyttää plus miinus 12 kiloa, riippuen missä kohtaa lattiaa se on ja missä asennossa siinä seisoo. Aina on saanut painonsa näyttämään hyvältä kun on asennellut vaakaa ja itseään parempiin asetelmiin.  Tulos kun on ollut noilla menetelmillä mieleiseksi muokattavissa, päätin ettei vaa'an mittaustulos enää kelpaa luotettavuudeltaa ja marssin paikalliseen prismaan hakemaan uuden..

Kotona paketista kaivettiin lasinen, digitaalinen hieno vaaka ja pitihän sitä testata heti! Ja tsiisus, siis tsiisus!! Se kertoi faktaa että mummavainaan puntarin se ylin lukema +12 kiloa siihen mitä itse sen sai näyttämään alimmillaan, olikin oikea lukema! En milloinkaan ole painanut näin paljon.

Raskas vuosi on ottanut kroppaan.. lähes 8 kk raskaana vuodesta, 2 menetettyä lasta ja rehellisesti täytyy myöntää, että ruoka ja herkut on olleet laastaria surussa ja tässä on tulos. Eipä sitä ole tullut vyötärölinjojaan hirveästi mietittyä kun on ajatellut vaan raskaana oloa, 2 kertaa yhden vuoden aikana.. Pakko alkaa nousemaan luolastaan ja koitettava saada edes osa kertyneistä katastrofikiloista pois.. 12 kiloa vuoteen.. kilo kuukauteen.. Kauhea edes ajatella lihoneensa noin tajuttomasti. Kiitos tästäkin paskasta vaikka itsehän olen suutani aukonut köden sinne mättäessä sapuskaa ja herkkuja..