Niin.. viimeinen puolitoista viikkoa on mennyt jonkin sortin sokissa ihmetellen mites näin pääsi käymään?? Viikko sitten lauantaina tuntui ettei menkat taida tulla kun painontunne alkasi vaivaamaan alamahaa ja tekaisin sitten raskaustestin vaikka pari päivää olisi vielä voinut odottaa. Plussaa se näytti. Niin kuin seuraavakin sitten 2 päivän päästä ja vielä tänäänkin, lähes puolitoista viikkoa ensimmäisestä testistä.. Ensimmäistä kertaa elämässäni en ole uskonut ensimmäistä testiä ja nyt olen sortunut tuhlaamaan ja tehnyt jo nuo kolme testiä ja aina vaan ihmeissäni että onko se tosissaan positiivinen..

Me ei olla edes puhuttu vielä uudesta yrityksestä saati yritetty.. Yksi puolihuolimaton sunnuntai aamu oltiin pikkuisen liki eikä edes kunnolla ja tässä ollaan. RASKAANA..

Tunteet seikkalee pakokauhusta äärimmäiseen onneen. Painajaiset vaivaa kaiket yöt ja nukkuminen on mennyt niiden takia tosi kehnoksi. Toisaalta taas olen niin onnellinen, että raskaaksi tulo oli edes mahdollista vielä ja tuo pieni enkelipoika ei jäänyt elämäni viimeiseksi raskausmuistoksi. En pääsisi siitä varmasti ikinä yli ilman uutta raskautta.. Niin kova kolaus se minulle elämässä oli. Kukaan ei tietty voi luvata että tämä päättyisi onneliseen loppuun, mutta koitan nauttia sen jokaisesta hetkestä.

Olen oikein miettinyt viime päivinä niitä juttuja miten tuo pieni enkelipoika on minuun vaikuttanut. Olen käynyt elämäni tähän saakka syvimmässä aallon pohjassa. On ollut tosi synkkiä hetkiä ja paljon, tuhottoman paljon kyyneleitä. Se on muuttanut minua myös ihmisenä todella paljon. Monet asiat ovat menettäneet merkityksensä ja aivan eri asiat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan elämässäni. Olen myös kärsinyt kaiketi masennuksestakin.. Ja yksin olemisesta on tullut minulle tosi vaikeaa. Varsinkin sellaisessa tilanteessa, että jään yksin vaikka pikku neidin kanssa, eikä isäntä ole niin että voisi tulla kotiin jos soitan tai jos joudun vaikka lähtemään autolla jonnekin kauemmas.. Isäni luona kävin pikku neidin kanssa nyt ensimmäistä kertaa kesän jälkeen. Sydän hakkasi kun sinne ajettiin ja jokin ihmeellinen paniikki meinasi vallata mieltä, ahdisti olla yksin jos vaikka sattuisi jotain. Se oli jotain sellaista ahdistusta mitä en koskaan aikaisemmin ole kokenut. Reissun sain kuitenkin tehtyä ja isän luona oli mukava olla ja paluumatka meni jo paremmissa fiiliksissä. Oli jotenkin kuin olisin voittanut itseni kun selvisin tuosta reissusta, en kääntynyt takaisin kotiin menomatkalla vaikka jo useamman kerran meinasin, kun tuntui niin kauhealta. Ehkä tämä elämän piiri taas tästä lähtee laajenemaan.

Työkin on kärsinyt tapahtuneen takia, en ole pystynyt sellaiseen hommaan, missä olen ihan yksin koko yön vastuussa eikä kukaan tule jos jotain sattuisi esim kotona vaan olisin kiinni siellä yön vaikka mitä tapahtuisi. Pitää olla joku varmistus että pääsen pois jos jotain sattuisi. Ihmeellisiä asioita meikkiksen elämässä.. 

Ylihuomenna on taas psykologin juttusille meno. Josko siellä saisi taas aivojansa tuuletettua ja työkaluja noiden ihmeellisten juttujen työstämiseen. Tuntuu niin kuin joitain minulle ihan vieraita tuntemuksia olisi ilmestynyt minuun, enka ole se pirteä, rohkea sanavalmis itseni..

Tämä raskaus tuo toivottavasti elämään uutta ajateltavaa, pieniä onnen hetkiä ja odotusta josko asiat menisivätkin hyvin.. Toivoa tulevasta.. Silloin kun papin kanssa mietittiin laitetaanko vauvalle nimi hautakiveen ja papereihin ja me mietittiin sitä pitkään. Mietittiin laitetaanko se yksi ja ainut pojan nimi mikä on aina ollut toiveissa vauvan hautakiveen ja päädyttiin laittamaan vain poikavauva ja sukunimi. Tietysti se nimi olisi tuolle pojalle annettu, jos asiat olisivat toisin menneet. Pappi tuumasi ratkaisustamme, että se luo toivoa tulevaisuuteen,.. Josko sen joskus saisi antaa elävänä syntyneelle lapselle. Jotenkin tuntuu, että on helpompi ajatella tuota enkelivauvaa poikavauvana kuin nimeltä, en tiedä miksi. 

Muutamalle ystävälle olen jo raskaudesta kertonut vaikka monia riskiviikkoja on vielä edessä. tiedän kuitenkin että tarvitsen noiden ystävien tukea jos jotain tapahtuu, joten siksi haluan jakaa myös tämän ilonikinheidän kanssaan