En ole oikein jaksanut blogiin kirjoitella näitä samoja ahdistavia ajatuksia jotka ovat taas vallanneet pään. Per#%le ja liuta muita kauheita kirosanoja kun tuntuu niin pahalta. Miksi kysymys on pyörinyt päässä ja syytä olen urakalla hakenut niin itsestä kuin kaikista tekemisistäni. Järki sanoo etten ole ollut syyllinen mutta aina vaan kelaan ja kelaan josko olisin jonkun asian voinut tehdä toisin. On pitänyt oikein lähteä tarpomaan tuuleen ja tuiskuun, että on päässyt hetkeksi edes näistä ajatuksista.

Laskettuaika olisi  ollut tänään ja tänään pitäisi nyt sitten olla hautakivi tullut haudalle. Huomenna mennään pikkuneidin kanssa katsomaan miltä se näyttä. Tuo lasketun ajan päivä on varmaan yksi mikä minut on saanut kiipimään seinille viime päivinä. Virallisestihan synnytys olisi käynnistetty jo reilu pari viikkoa sitten noiden maksa-asioiden takia mutta jotenkin tuo päivämäärä takaraivossa on saanut minut tolaltaan. Tänään istuin yksin saunassa ja tuntui että haluan olla siellä yksin loputtomasti miettimässä synkkiä ajatuksiani. Nyt sitten olen 2 saunasiideriä juonut ja juon kyllä kolmannenkin yksinäisen illan hiljaisuudessa kun muut nukkuvat. Kauhea olo..

Ajatus uudesta raskaudesta ja odotuksesta on toinen asia mikä mieltäni vaivaa melkoisesti. Jollei koskaan enää vauvaa tule syliin, niin tuntuu että jään näihin surun ja katkeruuden ajatuksiin ikuisesti. Syli ja sielu on niin tyhjiä. Ja aina olen niin lapsia rakastanut ja sylissä pitämisestä nauttinut, että suru tuntuu oikein fyysisenä kaipuunakin.

Olen miettinyt myös uskon asioita viime päivinä. Miten toisella voi usko säilyä suurempienkin vastoinkäymisien kohdatessa? En mikään ns himouskovainen ole koskaan ollut, mutta uskonut kuitenkin Jumalaan yms ja laittanut kädetkin ristiin ja rukoillut, välillä lähes joka iltakin. Nyt tuntuu siltä, ettei pysty rukoilemaan, uskomaan ja välit yläkertaan on katkolla minun toimestani. Jos kädet laittaa ristiin ja ajattelisi josko yrittäisi rukoilla, tuntuu kuin se olisi kirottu teko, kuin polte tulisi käsiin ja kädet pitää irrottaa.  Niin pahasti on usko hukassa kaikkeen kirkkoon liittyvään. Vielä pari päivää sitten ollut kirkko+ homous keskustelu-ilta jossa kirkko toimi kovana tuomitsijana, on saanut minut aika kauas uskon asioista. Pitää miettiä löytyykö se usko joskus vai onko kirkosta eroaminen paikallaan. Jos joku tietää miten usko voi toisilla säilyä tosi vaikeissakin paikoissa, niin valottaisiko asiaa..