Tälläinen elämän suurin suru on kyllä laittanut monet elämänarvot uuteen uskoon. Monet ennen niin tärkeät asiat ovat menettäneet kokonaan merkityksensä ja tilalle on tulleet uudet arvot.

Ennen määritin itseni pitkälle työn kautta. Työ oli minulle yksi tärkeistä elämän asioista. Olin aina valmis menemään kun soitettiin ylimääräisiin töihin ja nautinkin siitä, että olin tarpeellinen työyhteisössä. Raha ja materia oli aika tärkeitä minulle ennen. Tämän kauhean tapahtuman myötä elämä opetti minulle, että elämässä minulle ne tärkeimmät asiat ovatkin jotain muuta mitä olen luullut. Lapset ja läheiset ovat nousseet entistä tärkeämmiksi ja aika heidän kanssaan on tärkeämpi kuin mikään. Koskaan kun ei tiedä mikä on viimeinen hetki kenellekin. Ja sitä yhteistä aikaa ei saa milloinkaa takaisin.

Nyt olen oppinut sanomaan ei työmaailmassa. Minun ei ole pakko mennä ja voin sanoa etten tule. Niin kuin joulun vuoroista oli puhetta. Sanoin, etten ole käytettävissä silloin, haluan olla lasten kanssa silloin. Minun paikkani on lasten luona silloin eikä mikään raha korvaa sitä. Toisaalta tuntuu pahalta, että jonkun muun on pakko mennä ja tehdä enemmän kun minä sanon ei, mutta on vaan tämä yksi elämä, elämä joka minun pitää itseni kanssa elää.  Ja jokaisella on mahdollisuus sanoa myöskin ei. 

Vauvan menehtymisen jälkeen oma jaksaminenkin on ollut huonoa, en olisi edes selvinnyt jos olisin joutunut tekemään töitä enemmän kuin omat voimavarat antavat myöten. Koko ajan töissä tietty kysellään tekisinkö enemmän ja enemmän, mutta tämä riittää tällä kohtaa. Leivässä pysytään ja silti on aikaa olla lasten kanssa. 

Toisessa työpaikassa ihmettelin ihmisten herkkyyttä sanoa itsensä irti jos työ ei ollutkaan niin miellyttävää kuin he olivat ajatelleet. Nyt olen löytänyt itsestäni samanlaisen tyypin.. Olen valmis ottamaan hatkat jos ei enää homma miellyttäisi. Miksi tekisi itselle huonolta tuntuvaa työtä? 

Millaisia muutoksia kaikki minussa onkaan tapahtunut vauvan menettämisen jälkeen.. Ihan itselle vieras tyyppi asuu minussa.. Siinä uudessa tyypissä on kuitenkin jotain mistä pidänkin, sen kyky kuunnella mitä sisältä kuuluu.. Herkkyys ja kyyneleet.. Se, että sillä on tunteet.. Entisen kovan sisustan on murentanut elämän suurin suru..