Olin pikkuneidin kanssa tänään prismassa kaupassa. Kiireellä mentiin, yövuoron jälkeen parin tunnin unet ja äkkiä kauppaan että ehditään siivoamaan ja leipomaan mustikkapiirakka ennen kuin vieraat tulee. Isäni ja siskoni lastensa kanssa olivat iltapäivällä meillä kahvittelmassa ja piti hieman nousta täältä montustaan ja yrittää olla emäntä heille.

Niin tuonne prismaan.. Kuinka ollakaan kassajonoon peräämme tuli raskaana oleva nainen ison mahansa kanssa, suunnilleen samanikäinen vilpertti kärryssä kuin meidän pikkuneiti. Joku jysähti päässä kun katselin heitä.MINUN KUULUISI OLLA TUOSSA!! En tiedä oliko se elämäni ensimmäinen paniikkikohtaus vai mikä, teki mieli jättää kaikki ostokset siihen, ottaa neiti mukaan ja juosta kyynelsilmin pois, niin kauas pois kuin vain olisi päässyt. Kylmänhiki otsalla ja niinkuin olisi henkeä ahdistanut..Mutta ei.. pakko oli ostokset pakata ja käyttäytyä ihmisiksi vaikka teki mieli riehua ja huutaa, hajottaa koko paikka.. Se tunne oli jotain niin voimakasta etten moista ole koskaan kokenut.

Onneksi isä ja sisko tulivat kylään. Sai rauhassa jutella ja mielikin vähän parantui kun tenavat mellastivat ja oli tupa täynnä elämää. Illalla yritin vielä nukkua että jaksaisin töissä, mutta tuo kassajonon tapaus pyöri mielessäni niin ettei unikaan tullut. Onko se edes normaalia, menikö tunteeni yli ja olenkohan jonkun tropin tarpeessa, ettei tuollainen toistu?