Piti sitten potea melkoinen flunssa tai mikä ihme se ikinä sitten olikaan. Melkein 2 viikkoa meni, että oon tolpillani. Yskinyt oon niin, etten koskaan ennen elämässäni ja sairaalassa asti on pitänyt käydä avaaviä lääkkeitä keuhkoihin henkimässä. Anitbioottikuuri 10 päivää, kortisonia keuhkoihin, ventolinea tiheään ja kunnon yskänlääkettä. Noilla onneksi alkaa elämä helpottamaan pikku hiljaa. Koneellakaan ei ole jaksanut olla kun tuntuu ettei ajatukset kulje mihinkään päässä mikä on räkää täynnä. Astma tutkimukset on nyt sitten edessä kun nämä perusräkätaudit menee aina tällä kaavalla. Harmittaa..

Viime viikolla kävin hoitotarvikkeesta hakemassa tarvikkeita yhdelle perheen  lapsista ja siellä samalla kävin äitiysneuvolan kätilön juttusilla. Oli kuulemma juuri muutama päivä sitten miettinyt minun kuulumisiani. Tuntui jotenkin hyvältä ja turistiinkin siinä melkein tunti. On ollut suuri asia jakaa se yhteinen suru että molemmat on menettäneet lapsensa ja väliäkään tapahtumilla ei ole paljoakaan. Jotenkin ne sen kätilön kyyneleet siinä kun minun vauvaa ultrattiin ja todettiin ettei sykettä löydy ovat olleet jonkinlainen lohdutus, etten ole yksin..Ja se, että hän jakoi oman elämänsä suurimman surun kanssani. On niin helppoa puhua ihmisen kanssa joka tietää tunteet ja ajatukset, jutella tulevasta ja menneestä. Ensimmäinen ihminen jolle sanoin olevani katkera siitä etten saanut edes hetkeä elävän vauvan kanssa, ensimmäinen ihminen jonka kanssa juttelin siitä hetkestä kun sylissä on se pieni enkeli..

Ikävä ei ole kadonnut minnekään.. Onneksi elämässä on ollut taas säpinää kun koulutkin alkoivat ja nyt viikonloppuna lähdetään taas vaunulle. Olen miettinyt niitä pitkän talven tulevia viikonloppuja jolloin asia tulee mieleen, että sylissä pitäisi olla vauva.. Silloin saattaa mieli olla enemmänkin allapäin.

Uutta yritystä olen pyöritellyt mielessä, uskaltaako siihen koskaan ryhtyä ja haluanko vielä. Kestääkö pää kaiken sen huolen ja murheen kun mietit ettei tämäkään välttämättä pääty hyvin.. Toisaalta kun tutkimukset ovat vielä kesken, on ollut helppo olla kun ei yritystä eikä ajatusta siitä vielä ole ilmassa kunnolla saati käytännön tasolla. Ensi maanantaina on minun verikokeet joissa selvitellään onko minulla tukostaipumus ja siinä syy tapahtuneeseen. Olisi ihmeellistä jos olisi hyytymistekijöiden puute ja taas toisaalta tukostaipumus.. Raskauden vaikutuksen katsotaan nyt olevan ohi ja siksi nuo tutkimukset ovat vasta nyt. Kuukauden päästä tulee sitten kirjevastaus kotiin niistä meidän kromosomitutkimuksitakin.. hirvittäää hieman..