On ollut mukava jakaa ajatuksia ihmisen kanssa, joka tietää millaisia ajatuksia mielessä pyörii. On ollut jotenkin helpottavaa lukea ihmisen ajatuksia, joka suree niin kuin minäkin. Kiitos siitä tälle yhdeltä palstalta löytämälleni ihmiselle joka jakaa saman kokemuksen enkelin äitinä.

Olen miettinyt paljon lähipiiriäni viime aikoina. Työyhteisöni, jotka eivät nyt niin hirveän tuttuja ole kukaan, muistivat aivan ihanalla enkeli pystillä. Se lämmitti mieltä ja teki nämä ihmiset todella tärkeiksi. He ovat osanotollaan jakaneet elämäni suurimman surun, ovat olleet suruissaan minun suuresta surustani. Sitten on lähiystäväpiirini nuoruusvuosilta. Jotenkin odotin tukea tai ymmärrystä siltä suunnalta enemmän kuin työkavereilta, mutta eipä vaan niin.. Läheisin ystäväni muisti todella kauniilla enkelillä, jolla oli sininen sydän muistuttamassa poika enkelistä ja se katselee nyt kirjahyllyssä maailmaa. En tarpeeksi voi kiittää koskaan tästä eleestä, oli niin liikuttavaa on katsella tuota enkeliä. Hyvä ystävä muistanut noin pitkälle ajatellulla muistamisella.

Siten taas nämä ystävät joita on pitänyt läheisinä.. osanottoviesti silloin  kun se sattui ja kun nyt tavattiin, niin ei sanaakaan, ei kysymystäkään asiasta.. Niin kuin mitään ei olisi sattunut vaikka minä olen täysin rikki..Ei edes kysymystä että miten jaksat.. No toisaalta jokaisella on elämänsä mutta olisin noilta lähimiltä odottanut enemmän kuin esim työkavereilta..

Uuteen ystävään :-) On hienoa että on löytänyt elämäänsä jonkun joka tietää mitä ajattelen ja mitä käyn läpi. On hienoa että joku ymmärtää sen helvetillisen surun joka meinaa jatkuvasti haudata totaalisesti alleen niin ettei saa edes henkeä.. Kun olin niiden mielestäni hyvien ystävien kanssa syömässä ja muutamalla, olin yksin vessassa miettien että miksi ihmeessä olen täällä kun ei kukaan edes kysy saati tunnu haluavan puhua kanssani..Kaikki oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunut vaikka mä oon ihan hajalla ja valmis häipymään kun kukaan heistä ei edes huomaa että tarvisin kättä olkapäälle, ehkä pientä halausta..Ei sanaakaan asiasta koko iltana vaikka meikkiksen sisin oli pirstaleina.. Ystäviä?

Tältä uudelta ystävältä kuuli Käpy ry:n järjestämästä kurssista Virroilla, pitää vissiin hakea sinne että pääsee käsittelemään asiaa oikein ammattilaisten kanssa. Vaikka päällepäin saatan olla ok, niin sisältä oon niin rikki ettei kukaan voi asiaa tajuta. Pitää isännält kysy mitä mieltä se on kurssista, mutta meillä taitaa olla yhteinen niin suuri suru jaettavana että taidetaan olla molemmat ko viikonlopun tarpeessa.

Tulevana torstaina on se kriittinen päivä.. Jälkitarkastus ja ruumiinavaus yms muiden tulosten kuulemis vastaanotto.. Toisaalta haluaisin mennä ihan yksin, jos vaikka minussa onkin se syy.. vaikka noissa hyytymätekijöissä.. Yksin tuomiolla kuulemaassa jos olin se syyllinen.. Mutta toisaalta on aivan íhanaa että isäntä on ottanut koko päivän vapaata sen takia ja haluaa olla mukana.. Meidän vauva se oli ja on.. niin vaikea kuin on kirjoittaa tuota oli.. Ikuisesti se on mun pieni poika ja menetin unelman pienestä pojasta, pienestä ehkä villistä pojasta, jonka ensi parkaisua en saanut koskaan kuulla, jonka ensi askelia en koskaan nähnyt, jota en saanut syliin koskaan elävänä.. En kuullut sanaa "äiti" hänen suustaan, en saanut kokea pientä kättä ihollani.. Suuria asioita joita menetti kun ei saanut edes sitä pientä hetkeä.. On lohduttavaa jakaa nuo ajatukset saman kokeneen kanssa.. Olen miettinyt olenko normaali kun tuntuu lohduttomalta etten saanut edes hetkeä elävän vauvan kanssa

Äidillä on aina vaan niin ikävä...

mut koskaan ei tarvi kuolemaa enää pelätä, siellä me viimein nähdään, siellä jossain minne me kaikki mennään ja jonne jo on Mami ja Aapo ja mun pieni enkelipoika menneet..  Paljon rakkaita odottamassa vaikka lähdön hetki olisi piankin..