On ollut jännä tutkiskella ihmisten suhtautumista minuun, sitä miten se on muuttunut kun ovat kuulleet että elämässä on näinkin suuri suru. "Lähdetään ryyppäämään, kun pääset sairaalasta" on ollut varmasti ikuisesti mieleen jäävä. Siis kamoon, mä oon just synnyttäny kuolleen lapseni!! Lähdeppä sitten kaupunkiin siideriä lipittämään.. Tasan ja tarkkaan tietää miten siinä käytäisiin.. Itkua ja kyyneleitä känniseltä akalta.. No toisaalta  tuo ryyppäämään lähteminen on tämän ystävän tapa ehkä nollata ajatuksia, unohtaakkin, joten hyvää hän  varmasti kommentillaan tarkoitti, Eniten tällä kohtaa haluaa kuitenkin vaan mennä isännän kylkeen ja olla siinä ja tuntea iholla toisen iho. Se on jotenkin se suurin lohduttava paikka minulle tällä hetkellä.

On tämä minuakin paljon muuttanut tietenkin.. En ole jaksanut osan hyvän päivän tuttujen  voivotteluita enkä selittää samoja tuskallisia asioita uudestaan ja uudestaan. On ollut helpompi jättää noille soittajille yksinkertaisesti vastaamatta puhelimeen. Mikä sitten olisi se oikea suhtautumistapa minulta, sitä en tiedä. Mutta en jaksa olla mieliksi kenellekään vaan jätän vastaamatta jos siltä tuntuu.