Minulla piti olla rakenneultra ylihuomenna.. Sen jälkeen piti vanhemmille sisaruksillekin kertoa vauvasta, kun olisi tieto että kaikki on kunnossa. No tulikin toisenlaisten uutisten kertominen eteen kun oli vauvan synnyttäminen ja siitä seuranneet kyyneleet.

Neiti vajaa 10v oli se joka romahti pahiten kun kuuli, että olisi tullut pikkuveli, mutta joka syntyikin nyt kuolleena. Pari tuntia lohdutonta itkua. Molemmat itkettiin, minä yritin omilta kyyneleiltäni lohduttaa pientä itkusta tärisevää neitiä. Selitäppä siinä sitten miksi näin kävi, kun ei itsekään voi sitä hyvksyä.. Näin nyt vain kävi ja näin joskus vaan käy eikä aina löydy edes syytä miksi. Pikkuisen neitiä rauhoitti kun kerroin, että vauva on tutkittu ja paljon kokeita on tehty että saataisiin selville miksei vauva voinut syntyä syksyllä. Se että vauva on, enkeliveljenä tuolla jossain ehkä helpotti neidin oloa. Ettei kukaan vienyt kokonaan meiltä vauvaa, vaan se säilyy aina meidän omana enkelinä tuolla jossain kai rauhoitti neitiä, tuli veli, enkeliveli.

Vanhin neiti meni ihan hiljaiseksi. Kuunteli meidän jutustelua ja kommentoi omaan rauhalliseen tapaansa asiaa. Vanhin neiti on sellainen, että miettii omassa päässään asioita ja ne tulevat vasta sitten jollain kohtaa esiin ja hän on niistä valmiimpi juttelemaan. Vanhin neiti on huono näyttämään tunteitaa ja puhumaan niistä. Pitää kuitenkin asiaa vielä vähän purkaa hänenkin kanssaan vaikka itsellekin tuntuu niin mahdottomalta asiasta puhua oman surun keskellä.

Onneksi meillä on tuo pienin neiti. Puolitoistavuotias tempperamenttinen pakkaus joka pistää meidät kaikki välillä lujille vauhdikkaalla menollaan. Vanhemmille siskoille sanoin, että paljon on hyvääkin vaikka näin kävi nyt, kun te molemmat olette saaneet olla isosiskoja tällä tuulispääneidille. Pikkuneiti on onnellisen tietämätön kaikkien suuresta surusta ja saa iloisella höpinällään ja touhuillaan muutkin hymyilemään tämän raskaan surunkin keskellä.

Ehkä joskus ilo palaa sydämeen ja kotiin kunnolla, nyt on kuitenkin aika surra. Päivän vain ja hetken kerrallansa.. niin olen ajatellut mennä eteenpäin. Lupa minulla on surra omaa enkeliäni ja tytöillekin sanoin että asiaa saa itkeä, sillä onhan se surullinen ja heillekin tosi kova paikka