Erilainen onni

Sinä puutut pöydästämme.
Me sytytämme erityisen kynttilän.
Ihmiset joskus kysyvät,
enkö ole vielä päässyt yli sinusta.
Minä ihmettelen kovin,
mitä he tarkoittavat.

Sinä panit hammaspyörän pyörimään minussa.
Ketjureaktion ilman loppua.
Eteenpäin ja taaksepäin.

Olen kutonut sinut itseeni.
Kuin langan, joka vaihtaa väriä kuvakudoksessa.

Maaginen lanka, joka muistuttaa
minua perspektiivistä. Ja antaa minulle uusia
aiheita, joiden juuret ovat sisimmässäni.

Ei, en minä ole päässyt sinusta yli.
Miksi olisinkaan?
Minä elän kaikkea sitä, jonka sinä annoit.
Ja olen onnellinen siitä, että sinä
kosketit minua ja muutit minut
kyynel kyyneleeltä.

Uskon, että
se on sinun lahjasi
maailmalle.

-Kristina Grahn-

 

Tähän tekstiin törmäsin selaillessani nettiä.. Niin paljon ajatuksia joita minullakin päässä pyörii. Tänään ollut taas vaikeampi päivä, ikävä ja kaipaus on melkoisia..

 

Tänään tuli sairaalasta selostus niistä siellä vietetyistä päivistä. Eipä siinä mitään valaisevaa ollut. Lääkäri oli kuitenkin lisännyt siihen kommenttini kun mietin että voisiko kyseessä olla se että nyt olisi tulossa ollut poika ja kävi näin. Olisko se poika sukupuoli voinut vaikuttaa, koska 3 tyttöä on syntynyt terveinä. Ehkä lääkäri sen halusi paperiin kirjata jos samassa tilanteessa olisin vielä joskus. Oli siinä maininta että haluaa selvitettävän tukos ja hyytymisasioita minustakin vielä 2-3 kk synnytyksestä..

 

Saiko minun elimistöni aikaan tuon? Onko minusta koskaan kantamaan enää lasta ja saattamaan sitä maailmaan elävänä? Pieniä itseä koskevia syyttäviä kysymyksiä ilmassa. Täytyy kuitenkin muistaa että pitää odottaa tuohon 8.7 saakka jolloin meille kerrotaan mitä tutkimuksissa löytyi, eikä syytellä itseään asioista joilla ei ehkä olekaan perää.

 

Jos jotain tuo pieni enkelipoikani minulle opetti, niin itseni kuuntelemisen.. Koskaan minusta ei tule samaa ihmistä joka olin ennen 18.5.2010. Itsekin huomaan itsessäni suuria muutoksia. Ehkä osa korjaantuu ajan kanssa, ehkä ei, mutta sitä joka olin ennen tuota päivää minusta ei enää koskaan tule. Elämältä kun näin totaalisesti vedetään matto jalkojen alta, joutuu monia asioita kelaamaan, kyseenalaistamaan ja laittamaan tärkeysjärjestykseen.

 

Olen elämässäni miettinyt yleensä toisia tehdessäni ratkaisuja ja toisen satuttaminen, elämän muuttaminen on saanut minut lykkäämään ja lykkäämään suuria asioita elämässäni. Jos jotain opin, niin sen että ainut kenen pitää ratkaisujeni kanssa elää, olen minä itse ja jos aina kuuntelen ja mietin toisten tunteita, niin koska minulla voisi olla onnellinen ja hyvä olla? Miksi elää aina niin ettei toinen pahastu jos itselle ei saa mitään? Tämä elämän suuri kolaus saa ehkä aikaan muutoksen, olkoon se matka kohti minua itseäni.

 

Kahvilla käytiin hyvän ystävän kanssa. On ihanaa, että elämässäni on tälläisiäkin ihmisiä. Ihmisiä, jotka seisovat rinnalla niin ilossa kuin surussa ja jaksavat kuunnella minun murheitanikin. Itsessäni huomasin sellaisen seikan, että yleensä on ollut kiva lähteä ihmisten ilmoille, niin nyt se tuntui jotenkin vaikelta.. Vaikea nähdä iloisia odottajia kahvilassa, imettäviä äitejä pienine vauvoineen, tuplakärryjä työntäviä perheen äitejä lapsineen liikenteessä.. Kamalin kokemus oli kun olin päässyt sairaalasta hiljan ja  marketin kassalla jutteli äiti ihan rauhassa vaikka kuinka kauan ja ihan pieni vauva huusi naama sinipunaisena kaupan kärryssä eikä äiti tehnyt elettäkään että olisi rauhoitellut vauvaa. Teki mieli paukauttaa että ota nyt se syliin kun sinulla on mitä ottaa syliin.. On nuo vaan arkoja paikkoja, kun kohdalle sattuu jotain tälläistä

 

Kahvilta mentiin sitten pikku neidin kanssa vielä hautausmaalle vauvan haudan kukat kastelemaan. Ei sieltä taaskaan ilman kyyneleitä päässyt lähtemään. Pikku neitiä opetin sanomaan enkeliveli.. Neiti tuumasi vauva nukkuu.. äiti siihen, että niin nukkuu, ikiunta enkelin sylissä.. Ei tullut neidille leikkikaveria..Voi kun olisi saanut edes hetken pitää vauvaa elävänä sylissään, tuntea vauvan  tuoksun, katsoa vauvan ilmeitä, koskettaa pehmoista ihoa, että olisi jäänyt edes joku suurempi muisto. Sydämestä tuo pieni enkelipoika ei kuitenkaan katoa milloinkaan, pienet kasvot tulee mieleen jokaisena iltana kun laitan silmät kiinni..

 

 Äidillä on niin ikävä..